Maailmanuskonnot - Opinto.Net-sivusto -


Kungfutselaisuus




Kiinan uskontojen historia on vanha. Sekä kungfutselaisuus että taolaisuus liittyvät perinteisen Kiinan keisarikunnan kehitykseen. Kummankin perustaja tiedetään. Kungfutselaisuuden perusti filosofi ja opettaja Kungfutse, joka eli todennäköisesti vuosina 551 - 479 eKr. Kiinassa. Hän sai hyvän koulutuksen ja toimi jo 22-vuotiaana korkeakoulun opettajana. Hän tavoitteli poliittista uraa keisarin neuvonantajana. Epäonnistuttuaan tavoitteessaan hän palasi kotivaltioonsa ja työskenteli opettajana. Elämänsä loppuaikoina hänellä arvellaan olleen jopa 3000 oppilasta. Hän päätyi ajattelussaan elämänfilosofiaan, jonka hänen oppilaansa kokosivat kirjaksi Keskusteluja, muutosten kirja ja riittien kirja. Kungfutse piti itseään perinteisen kiinalaisen uskonnollisuuden uudelleen tulkitsijana, ei uuden uskonnon perustajana.

Kungfutse määrittelee taon kirjassaan Keskusteluja seuraavasti: “Harmoniaan päästään noudattamalla elämässä oikeiden suhteiden sääntöä. Tao on vastakohtien tasapaino ja ihmisen elämän päämäärä. Oikeat suhteet ovat hierarkisia, eli alemman on oltava kuuliainen ja alistuva ylempää kohtaan. Ylemmän tulee puolestaan olla oikeudenmukainen alempaa kohtaan ja suojella häntä. Viisi oikeaa suhdetta ovat: alamaisen tulee totella ruhtinasta, pojan tulee totella isäänsä, nuoremman ihmisen tulee totella vanhempaa ihmistä, vaimon tulee olla kuuliainen miehelleen, ja nuoremman ystävän tulee kunnioittaa vanhempaa ystävää”.

Kungfutsen tärkeimpiä, ja samalla kuuluisimpia ajatuksia on kuvaus hyvästä elämästä: “Mitä et halua tehtävän itsellesi, älä tee sitä muille.” Jeesus Nasaretilainen sanoi saman asian myönteisessä muodossa kultaisessa säännössä (Matt. 7:12): “Kaikki, minkä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.” Paljon Kungfutsen kuoleman jälkeen Kiinan keisari korotti Kungfutsen jumalien joukkoon ja palvontaa varten rakennettiin temppeleitä.


© Maailmanusk.opintonet
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com