Maailmanuskonnot - Opinto.Net-sivusto -


Virret


Luterilaisen seurakunnan jumalanpalveluksiin virret ovat kuuluneet jo yli 300 v. ajan. Ensimmäinen virsikirja julkaistiin v.1701.  Siitä käytetään nimitystä Vanha virsikirja ja se on edelleenkin käytössä joissakin kirkon herätysliikkeissä. Nykyiseen virsikirjaan, jonka kirkolliskokous hyväksyi syksyllä 1986 on 632 virttä. Nykyiseen virsikirjaan kuuluu edelleen 154 virttä Vanhasta virsikirjasta. Virsi elää laulajansa kanssa jokapäiväisessä elämää. Siksi onkin tarpeellista uudistaa virsikirjaa aika ajoin ja ottaa mukaan uusia virtauksia. Vuoden 1986 laitokseen otettiin mukaan suosittuja gospel-lauluja mm. afrikkalaisen gospelmessun saarnalaulu ”Herra kädelläsi” (virsi 517), joka on Pekka Simojoen säveltämä ja Anna-Mari Kaskisen sanoittama sekä Jaakko Löytyn sanoittama Enoch Sontongan säveltämä ”Kuule isä taivaan” (virsi 501). Virren sanat ja musiikki tukevat seurakuntalaisen uskoa ja ilmentävät hänen elämäänsä monesti osuvammin kuin puhuttu sana. Paitsi, että virsi on Jumalan sanaa, se on myös rukousta ja ylistystä. Suomalaisen virsikirja 300-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaistiin monia mielenkiintoisia levytyksiä. Tässä muutamia esimerkkejä: Suomalainen Virsi (Lahden kaupungin orkesteri tulkitsee Osmo Vänskän johdolla tunnettuja virsisävelmiä), Henki kulkee ( levyllä laulavat mm. Anna Eriksson, Samuli Edelman, Irina Björklund, Mikko Kuustonen ja Edu Kettunen) ja Virret (Spirituals From the North, jazzmuusikko Sakari Kukon tulkitsemia virsi sävelmiä).

Koko virsikirja verkossa


© Maailmanusk.opintonet
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com